Pirjetan Partion keräämillä tapahtumien osallistumismaksuilla rahoitetaan noin puolet tapahtumien kuluista. Loput sekä viikkotoiminnan, kaluston, merkkien, huivien, hallinnon, verkkosivujen jne. kulut katetaan jäsenmaksuilla, varainhankinnalla ja avustuksilla.
Merkittävin yksittäinen varainhankintatapahtumamme on huoltopisteen pitäminen Poronpolulla syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Sillä katetaan noin puolet kulujäämästä, ja se mahdollistaa kalustohankinnat sekä osallistumismaksujen ja oman jäsenmaksun pitämisen maltillisena. Toivomme kaikilta aktiivista osallistumista huoltopisteellä tai taikinatalkoissa.
Omalla jäsenmaksulla (15 euroa per jäsen, loppuosa jäsenmaksusta on piirin ja keskusjärjestön osuutta) katetaan vajaa 10 % kulujäämästä, adventtikalenterien ja joulukorttien myynnillä reilu 10 %, havupalvelulla, kirjanmerkkimyynnillä, letunpaistoilla muissa tapahtumissa ja muilla varainhankintatempauksilla yhteensä noin 10 % sekä seurakunnan avustuksella noin 20 %.
Jäsenille
Haettaessa jäsenmaksun palautusta tai oman auton käyttöön perustuvaa kilometrikorvausta on ilmoitettava henkilötunnus kokonaisuudessaan. Yhdistyksellä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa nämä suoritukset Tulorekisteriin. Muuta kulukorvausta tai kuittiin/matkalippuun perustuvaa matkakorvausta haettaessa henkilötunnusta ei tarvita.
S-Business-kortilla tehtyjen ostojen kuitteja ei liitetä kulukorvauslomakkeisiin, vaan ne toimitetaan kirjanpitäjälle irrallisina ja oston tarkoitus ja tekijä kirjataan kuittiin.
Siirrettäessä rahaa lippukunnan tilille käytetään seuraavia viitenumeroita:
13372 | Kulukorvauksen/ennakon palautus |
19774 | Havupalvelu |
19923 | Joulukampanjatilitykset |
20844 | Siirto käteiskassasta pankkitilille |
21733 | Ankeat Aikuiset -merkit |
Jos tarvitset viitenumeron muuhun tarkoitukseen, pyydä sellainen kirjanpitäjältä.
Pankki perii jokaisesta saapuvasta viitesiirrosta 0,14 euron palvelumaksun ja jokaisesta saapuvasta viestisiirrosta 0,56 euron palvelumaksun. Tämän vuoksi neljäänkin eri aiheeseen liittyvät rahat kannattaa siirtää mieluummin erillisinä viitesiirtoina kuin yhtenä viestisiirtona.