Pirjetan Partio on Lopen kunnassa toimiva noin 80-jäseninen yhteislippukunta, eli toimintaan osallistuvat sekä tytöt että pojat. Pirjetan Partio on perustettu vuonna 1975. Ryhmiä on kirkonkylässä ja Pilpalassa.
Toiminta on suunnattu kouluikäisille ja sitä vanhemmille, mutta mukaan voi tulla minkä ikäisenä ja mihin aikaan tahansa. Ohjeet jäseneksi liittymiseen.
Partiotoiminnan ydin ovat ryhmien viikottaiset kokoukset, mutta niiden lisäksi järjestetään retkiä ja leirejä, yleensä Lopen alueella. Vuosina 2006, 2015 ja 2017 on käyty Lapissa ja vuosina 2018 ja 2023 Ahvenanmaalla. Lisäksi osallistutaan piirin ja keskusjärjestön järjestämiin tapahtumiin ja kisoihin.
Pirjetan Partion kevätkokous järjestetään lauantaina 9.3. klo 16:00 osoitteessa Kyläsillantie 184. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat: vuoden 2018 toimintakertomus ja tilinpäätös, toiminnantarkastajan lausunto, vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2018 hallitukselle sekä jäsenmaksu ja liittymismaksu vuodelle 2019. Tervetuloa! Hallitus
Tiesitkö, että Hippa on suomalainen taruolento, metsänhaltija? Hippa-talviretki järjestetään 28.-30.12.2018 Rajalan kämpällä (Pietarintie 161). Seikkailijat ja sitä vanhemmat aloittavat perjantaina klo 17, sudenpennut liittyvät seuraan lauantaina klo 14. Kaikkien retki loppuu sunnuntaina klo 12. Ainakin sudenpennut nukkuvat sisällä mökissä. Ilmoittautuminen osoitteessa https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=24265 viiimeistään perjantaina 21.12.Continue reading→